lauantai 15. elokuuta 2015

Liebster Award -haaste

Sain Liebster Award -haasteen, jonka idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. 

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Kiitos haasteesta Tavaroiden taikamaailma

Tässä häneltä saamani kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Miksi aloitit bloggaamisen?
- Tjaa-a..mikähän ollut perimmäinen syy..tästä on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa, kun aloitin. Muistelen ainakin yhdeksi syyksi sen, että kun luin toisten käsityöblogeja, huomasin, ettei niissä aina ollut linkkejä ohjeisiin, joilla käsityö oli tehty. Silloin ajattelin, että olisi kiva, jos blogistit viitsisivät laittaa ohjeet mukaan, jotta voisi itse toteuttaa käsityön halutessaan. Tätä olen ainakin pitänyt yhtenä ohjenuorana blogia pitäessäni, eli annan aina ohjeen (linkki tai sanallinen selitys) käsityöhön, jos vain mahdollista.

2. Mitkä asiat saavat sinut kiinnostumaan jostain blogista (esim. kuvat, tekstit, ulkoasu)? 
- Jos jossain blogissa on esitelty jotain aivan uutta, innovatiivista, silloin yleensä innostun. Oli aihe mikä tahansa. 

3. Mikä on paras kommentti, jonka olet blogissasi saanut?
- En muista yhtä yksittäistä, mutta niistä ilahdun kovasti, jos joku kommentoi käsityöni inspiroineen tekemään jotain samantyylistä. Että on saanut blogistani kimmokkeen.

4. Jos sinulla on to do -lista, mitä se sisältää?
- Minun to do -lista on lähinnä miljuuuuuna linkkiä eri ohjeisiin, joita olen tietsikalle ja kännykkään, pinterestiin laittanut. Aivan törkeän paljon eri linkkejä ja ohjeita, jotka haluaisin toteuttaa...

5. Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?
- Tekstien suhteen en niinkään, mutta kuvien haluaisin olevan nättejä..ja joskus saa kyllä ottaa useamman otoksen, ennen kuin olen tyytyväinen.

6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää, jos ärsyttää?
- Noku en saa aikaiseksi tekstejä tai kuvia sitä vauhtia, kuin käsitöitä valmistuu :D Edelleen on rästissä tekstejä ja kuvia, vaikka olen koettanut hitusen petrata...kun tahtoo nuo muutkin harrastukset viedä aikaa tältä bloggaamiselta.

7. Kuinka paljon "markkinoit" omaa blogiasi, esim. facebook, instagram?
- Facebookissa laitan aika usein Neulonta sivustolle uusimman bloggaukseni ja omalla sivulla laitan kuvat käsitöistäni, mutten erikseen mainosta siinä omaa blogiani. Jotkut kavereistani kyllä tietävät, että pidän blogia ja ehkä kuvien perusteella sitten käyvät vilkaisemassa blogiani, en tiedä..

8. Otatko blogisi kuvat itse, vai onko sinulla ns. hovikuvaaja?
- 95 prosenttisesti itse, mutta joskus sen verran vaikeita kuvattavia, esim. neulepuserot, että olen pyytänyt miestä ottamaan kuvan. Se on sangen ärsyttävää..toinen koettaa saada minut esim. hymyilemään ja eihän siitä tule kuin irvistys :D

9. Mihin omaan postaukseen olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
- Olen yleensä tyytyväinen silloin, kun saan jonkun ison työn tehtyä loppuun ja siitä sitten tehtyä postauksen (esim. torkkupeitot) tai sitten jos olen jotain omasta mielestä innovatiivista kehittänyt, johon ei oikein ohjettakaan ole, mutta lopputulos mukiinmenevä. Esim. nämä tyynyt.

10. Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi nyt?
- Ihanaa syksyä kaikille, pus!

Itse en nyt haasta ketään, olen laiskimus, mutta kiitos vielä haasteesta.. :D

Ja loppuun oma versio räsymattosukista, Puro Batikin jämistä. Kolmosen puikoilla. Pieni välityö.